Uskonto voi määrätä naiset pukeutumaan kauttaaltaan mustaan tai
kieltää kirkkoon saapumisen olkapäät ja polvet paljastavassa puvussa.
Suomessa valtaosa ihmisistä kuuluu Evankelis-Luterilaiseen kirkkoon, joka ei stressaa meitä pukeutumissäännöillä. Mitä ikinä keksimme pukea yllemme, on oma asiamme, eikä papilla ole siihen sanomista.
Ihmiset kautta maailman uskovat erilaisiin aatteisiin jotka ovat monella tapaa elämäämme vaikuttavia mahdollisesti tärkeitä ajatuksia, joiden asemaa pyritään parantamaan. Aatteet yhdistävät täysin erilaisia ihmisiä. Ja nämä aatteet vaikuttavat pukeutumiseemme.
Aate ei kuitenkaan ole pelkkä päälle kiskottava vaate, kuten monet ehkä luulevat.
Eri aatteille on toki yleistä tietty tyyli, joka ei kuitenkaan usein ole aatteen pääasia.
Tämä käy hyvin esille aatteissa, joissa kaikki painottuu lähinnä musiikkiin. Esimerkiksi raskasta ja synkkää musiikkia kuuntelevat gootit näyttävät siltä mitä kuuntelevat.
Nuorten keskuudessa erilaisia aatteita arvostetaan,lähinnä normaalista poikkeavan pukeutumisen vuoksi.
Ihmisiä jotka yrittävät näyttää aatteen kannattajilta,
siitä kuitenkaan mitään ymmärtämättä, sanotaan mm wannabeiksi tai feikeiksi.
Nämä ns. wannabet aiheuttavat paljon vihaisia tuntemuksia aatteen tosissaan ottavien keskuudessa.
Ehkä aatteita ihaillaan ulkoisen kuvan tuoman erilaisuuden vuoksi, ja niihin ryhdytään jotta tultaisiin ihailluiksi. Joskus vanhemmat kierrättävät aatteen lapsilleen, jotka jatkavat sitä.
Aate voi olla tärkeä osa elämää, ja siitä löydetään voimaa ja pidetään tärkeänä sen levittämistä, oli se sitten vegetarismi tai rock-musiikki.

Sulaudutko täydellisesti massaan, vai haluatko erottua? Ennen oli hienoa kuulua porukkaan jossa kaikilla oli samanlaiset, tai vähintääkin saman tyyliset vaatteet, näin ei ole enää. Tämän ajan juttu on erilaisuus.
Kaikki haluavat olla erilaisia, ja erottua joukosta erikoisin hiuksin tai lävistyksin. Kyllä vain, erilaisuus on muotia, ja muodin vannoutuneet vihaajat tietämättään kulkevat sen mukana pitäen itseään lumoavan outoina ja mielenkiintoisina.
Tosiasiassa, jos me kaikki olemme ulkoisesti erilaisia ja erottuvia, olemme nimenomaan massaan katoavia, ilmiöitä jotka kiinnittävät muiden huomion niin pitkäksi aikaa, kun takanamme seisova vielä erilaisempi astuu kuvaan.
Se on hienoa, että uskaltaa rikkoa omia rajojaan pukemalla kouluun tai töihin tavallisen mustan sijasta myrkynvihreää, tai kokeilemalla uutta hiusväriä. Mutta miksi tehdä se näyttääkseen rohkealta, eikö riitä että tietää itse olevansa ainutlaatuinen, erottuva, sellaisena kuin on?

Ystävyyssuhteessa, pitääkö heikonpana osapuolena sopeutua kaikkeen? Jos ei ole kanttia sanoa omaa mielipidettään tai lähteä suhteesta, onko parempi antaa toisen viedä?
Monilla ihmisillä on huonoja kokemuksia näistä, väärin tehdyistä valinnoista joissa ei osattu sanoa "ei" ajoissa.
Sellaiset muistot jättävät jälkensä alitajuntaan, ja ovat myöhemmissä suhteissa esteenä täydelliselle luottamukselle ja avautumiselle. Tapaukset, joissa toinen ihminen on satuttanut, takertunut tai saanut toisen tuntemaan itsensä kaikin tavoin huonommaksi, epäonnistuneeksi
ja tehnyt mahdottomaksi ajatuksen että kukaan voisi ikinä rakastaa tuota ihmistä, tai että voisi ikinä rakastaa tai välittää kenestäkään, pelkäämättä petetyksi ja jätetyksi tulemista.
 Tuleeko näistä ihmisistä heikkoja ja mielipiteettömiä jotka eivät enää pärjää ilman vahvempaa ystävää, vai tuleeko heistä ihmisiä, jotka eivät enää siedä pompottelua suuntaan tai toiseen, ja haluavat päättää kaikesta, toimia itsenäisesti ja yrittävät unohtaa ne ystävikseen kutsumat jotka haavoittivat ja saivat heidät tuntemaan
itsensä arvottomiksi ja säälittäviksi, siitä päivästä eteenpäin kun he tunnistivat itsensä tästä tekstistä.