Ystävyyssuhteessa, pitääkö heikonpana osapuolena sopeutua kaikkeen? Jos ei ole kanttia sanoa omaa mielipidettään tai lähteä suhteesta, onko parempi antaa toisen viedä?
Monilla ihmisillä on huonoja kokemuksia näistä, väärin tehdyistä valinnoista joissa ei osattu sanoa "ei" ajoissa.
Sellaiset muistot jättävät jälkensä alitajuntaan, ja ovat myöhemmissä suhteissa esteenä täydelliselle luottamukselle ja avautumiselle. Tapaukset, joissa toinen ihminen on satuttanut, takertunut tai saanut toisen tuntemaan itsensä kaikin tavoin huonommaksi, epäonnistuneeksi
ja tehnyt mahdottomaksi ajatuksen että kukaan voisi ikinä rakastaa tuota ihmistä, tai että voisi ikinä rakastaa tai välittää kenestäkään, pelkäämättä petetyksi ja jätetyksi tulemista.
 Tuleeko näistä ihmisistä heikkoja ja mielipiteettömiä jotka eivät enää pärjää ilman vahvempaa ystävää, vai tuleeko heistä ihmisiä, jotka eivät enää siedä pompottelua suuntaan tai toiseen, ja haluavat päättää kaikesta, toimia itsenäisesti ja yrittävät unohtaa ne ystävikseen kutsumat jotka haavoittivat ja saivat heidät tuntemaan
itsensä arvottomiksi ja säälittäviksi, siitä päivästä eteenpäin kun he tunnistivat itsensä tästä tekstistä.